Pietarin hallituksen suomalaisen neuvonantajaryhmän Yrittäjävaltuuskunta

Pietarin hallituksen suomalaisen neuvonantajaryhmän juhlakokouksen yhteydessä 29.09.2011 perustettiin Yrittäjävaltuuskunta, minkä tarkoituksena on hyödyntää Pietarin kaupungin suomalaisen neuvonantajaryhmän työn aikana saavutettuja hyviä käytäntöjä myös pienten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaan.

Yrittäjävaltuuskunta on yrittäjäomistajavetoinen yksityinen hanke, mikä toteutetaan yhteistyössä sekä Pietarin kaupungin että elinkeinoelämää edustavien venäläisten järjestöjen ja yhteistyötahojen kanssa. Eurofacts Oy koordinoi hanketta Suomessa.

Yrittäjävaltuuskunnan tavoitteena on olevien hyvien käytäntöjen soveltamisen lisäksi muodostaa yhteinen ajattelu- ja toimintatapa yrittäjävetoisen kaksisuuntaisen liiketoiminnan kehittämiseksi niin Venäjältä Suomeen kuin Suomesta Venäjälle tehden ehdotuksia ja aloitteita viranomaisille ja päättäjille mahdollisten epäkohtien tai liiketoiminnan esteiden poistamiseksi.

Yrittäjävaltuuskunnan perustajayritykset:

CTS Engtec Oy

Innovaatioita, vankkaa ydinosaamista ja uusinta teknologiaa. CTS Engtec on prosessiteollisuuden johtavia suunnittelu-, projektinhoito- ja konsultointiyhtiöitä. Hoidamme globaalisti prosessiteollisuuden projektinhoito-, suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut projektin kaikkiin vaiheisiin. Suunnittelumme kädenjälki näkyy ympäri maailmaa. Yli 35 vuoden aikana yli 1500 projektia, yli 40 maahan ja eri teollisuuden aloille. Syntynyt palvelukonsepti on rakennettu vastaamaan tämän päivän asiakkaan yksilöllisiä vaatimuksia ja taloudellisia resursseja. Esiselvityksistä  kunnossapitosuunnitteluun. Toimialoja: Energiateollisuus, Metsäteollisuus, Kaivosteollisuus, Metalliteollisuus, Kemian- ja petrokemian teollisuus.

http://www.ctse.fi

 

 

 

Meconet Oy

Meconet on johtava kierrejousien sekä meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tuotteemme ovat tarkkoja ja laadukkaita metallikomponentteja sekä vaativia kokoonpantuja kokonaisuuksia.

Maailman johtavat yritykset sähkötuote-, tietoliikenne-, elektroniikka-, rakennustuote-, terveystuote- ja ajoneuvoteollisuudesta ovat valinneet Meconetin sopimuskumppanikseen.

Valmistus tapahtuu neljässä, omaan erikoisosaamisalueeseensa keskittyvässä tehtaassa Vantaalla, Äänekoskella ja Pihtiputaalla Suomessa sekä Tallinnassa Virossa.

Meconet tarjoaa ylivoimaisen palveluketjun prototyypistä tehokkaaseen volyymituotantoon. Nopea reagointi asiakkaiden tarpeisiin kuuluu asiakaskumppanuuteemme. Meconet on luotettava kumppani vaativalle asiakkaalle.

http://www.meconet.net/

 

 

 

 

Meka Pro Oy

Meka Pro Oy on arvostettu korkealaatuisia johtotiejärjestelmiä valmistava ja markkinoiva perheyritys. Tuotteitamme ovat kuumasinkityt teräksiset tikashyllyt, levyhyllyt, valaisinkiskot sekä alumiinirakenteiset johtokanavat ja pistorasiapylväät.

Meka Pro Oy on yksi Pohjoismaiden johtavia kaapeliteiden valmistajia. Meka Pro Oy:n tuotantolaitos ja pääkonttori sijaitsevat Oulussa, myyntikonttorit Vantaalla ja Turussa. Ruotsissa Meka-tuotteiden myynnistä vastaa tytäryhtiö Meka Pro AB. Lisäksi tuotteemme ovat edustettuna Baltian maissa ja Venäjällä.   Meka-tuotteet ovat tunnettuja myös eri puolille maailmaa toimitetuista, vaativista teollisuus- ja voimalaitosprojektien kaapelihyllyjärjestelmistä.

Vahva osaaminen tuotekehityksessä, alan modernein tuotanto-teknologia, korkea laatutaso,  toimiva logistiikka ja asiakaskeskeinen toimintatapa ovat Meka Pro Oy:n vahvuuksia.

http://www.meka.eu/

 

 

 

Tasowheel Gears Oy

Tasowheel Group Oy, on vuonna 1979 perustettu Suomalainen perheyritys, joka on korkealaatuiseen voimansiirtoon ja tarkkuusmekaniikkaan erikoistunut teknologiakonserni. Toimimme kansainvälisillä markkinoilla Euroopassa, Amerikan mantereella, Kaakkois-Aasiassa ja Venäjällä, ja asiakaskuntamme on monialainen.

Tasowheel Gears on erikoistunut kevyen ja keskiraskaan voimansiirron ratkaisuihin. Valmistamme hammaspyöriä ja akseleita sekä erikoishammasvaihteita. Asiakkaitamme ovat mm. kansainvälisesti merkittävät kaivos-, koneenrakennus- ja ajoneuvoteollisuuden yritykset.

http://www.tasowheelgroup.fi/fi/tytaryhtiot/tasogears/

 

TT Gaskets

TT Gaskets, Tampereen Tiivisteteollisuus Oy on perustettu vuonna 1943.

Valmistamme korkealaatuisia tasotiivisteitä koneenrakennusteollisuudelle (moottorit, pumput, venttiilit), telakoille, öljy- ja kaasuteollisuudelle sekä kunnossapitoon paperi- ja selluteollisuudelle sekä voimaloihin.

Nykyaikaiset valmistusmenetelmämme, vesisuihku- ja laserleikkaus, takaavat laadukkaat tiivisteet eri käyttökohteisiin lyhyellä toimitusajalla.

http://www.tt-gaskets.fi